(Julkaistu alunperin mielipidekirjoituksena: Aamuset 27.3.2017)
Viime vaalikaudella kaikki muut puolueet paitsi kokoomus olivat yhtä mieltä siitä, että sosiaali- ja terve-yspalveluiden markkinaehtoistaminen ei ole järkevää. Ei kansantalouden eikä kansanterveyden näkökulmasta.
Tällä vaalikaudella keskusta ja perussuomalaiset ovat hyväksyneet viime vaalikaudesta poiketen ko-koomuksen ideologisen pyrkimyksen markkinaehtoistaa verovaroilla tuotetut sosiaali- ja terveyspalvelut.
Hallitusohjelmassa uudistus kuvattiin vielä maltillisesti. Ensin oli tarkoitus tuoda sekä sosiaali- ja terveyspalvelut että perus- ja erikoistason palvelut saumattomasti yhteen. Sitten piti purkaa monesta eri lähteestä koostuva rahoitusjärjestelmä yhteen putkeen, jotta palveluiden järjestäminen ja rahoittaminen olisivat samoissa käsissä. Vasta lopuksi oli tarkoitus monipuolistaa asiakkaan valinnanvapautta ja lisätä eri palveluiden tuottajien määrää.
Nyt hallitus toimii oman hallitusohjelmansa vastaisesti ja ajaa pillit katolla valtavalla kiireellä sote-palveluiden markkinallistamista eteenpäin vaikka asiantuntijat varoittavat isoista riskeistä kaiken aikaa.
Surullisinta keskustan ja kokoomuksen “maakunnat mulle ja valinnanvapaus sulle” -koplauksessa on se, että uudistuksen alkuperäiset tavoitteet jäävät ensimmäisinä jalkoihin.
Esitetyssä muodossaan valinnanvapausuudistus kasvattaisi maan eri osien välisiä eroja ja lisäisi kus-tannuksia sekä byrokratiaa. Terveyserojen kaventamisen tavoitetta vastaan toimii myös se, että palveluketjujen ja- kokonaisuuksien hallinta on pirstaleisessa kokonaisuudessa vaikeaa. Esityksestä hyötyvät tällä tavoin toteutettuna lähinnä suurimmat terveysalan yritykset, jotka pyrkivät minimoimaan verotuksen ja maksimoimaan voiton.
Sote-uudistuksen ylin virkamies Tuomas Pöysti myönsi Kommuntorgetin haastattelussa (2.12.2016), että tavoiteltu kolmen miljardin euron kustannusten hillintätavoite on ylioptimisten. Jos valtio vain vähentää maakunnille annettavaa perusrahoitusta kolmella miljardilla eurolla, se jättää itse säästöjen toteuttamisen maakuntien harteille. Tämä lisää palveluiden eriarvoisuutta, sillä pienten ja suurten maakuntien kyky järjestää palvelut ja niiden rahoitus on hyvin erilainen.
Hallituksen on tultava järkiinsä. Sote- ja maakuntauudistus voidaan viedä läpi pidemmällä siirtymäkaudella ja maakunnille on annettava verotusoikeus. Valinnanvapauslainsäädäntö tulee käsitellä omana erillisenä lainsäädäntöhankkeena, kun uudistus on muuten valmis. Silloinkin asteittain ja harkiten, ei kiireellä ja hutiloiden.
Jotta uudistus ei kaadu taas perustuslakivaliokuntaan, se tulee toteuttaa alkuperäisiin tavoitteisiin nojaten parlamentaarisesti. Näin se kestää vaalikausien väliset vaihtelut ja ihmiset saavat tarvitsemansa hyvän hoidon oikea-aikaisesti ja ilman jonoja, lompakon paksuudesta tai postinumerosta riippumatta.
