Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen mukaan suomalaisten lihansyönti väheni vuonna 2009 ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. (linkki HS:n artikkeliin) Syynä kehitykseen voi hyvin olla vain taloustaantuma, mutta todennäköisesti luvuissa näkyy terveysruuan kasvava suosio sekä kasvisruuan yleistyminen. Onkin mielenkiintoista nähdä miten kehitys jatkuu ja vaikuttavatko mm. kuluneen kevään kasvisruokakeskustelut vuoden 2010 lukuihin.
Kevään 2010 aikana kasvissyönnistä keskusteltiin paljon ja etenkin Helsingin kaupunginvaltuuston päätös koulujen kasvisruokapäivästä nosti aiheen julkiseen keskusteluun. Keskustelussa lihansyönnin vähentämistä perusteltiin useilla eettisillä, ekologisilla ja terveydellisillä argumenteilla. Huomionarvoista on, että kasvisruuan kannattajat eivät yrittäneet kieltää lihansyöntiä, vaan toivoivat lihansyönnin asteittaista vähentämisestä.
Kasvisruokapäivän herättämän vastareaktion voimakkuus oli yllättävä. Osoittautui, että osalle suomalaisista kasvisruoka ei ollut juuri lainkaan eettinen, ekologinen tai terveydellinen kysymys, vaan ennen kaikkea ahdistava kulttuurinen uhka. Tilanne oli äärimmäisen mielenkiintoinen ja siinä oli aineksia erinomaiseen keskusteluun, mutta valitettavasti vastahyökkäykset kohdistuivat kasvisruuan kannattajiin eivätkä itse asiaan. Alkoivat syytökset kasvissyöjien kulttuurielitismistä ja kasvissyönnin teennäisyydestä. Kasvispainotteinen ruokavalio leimattiin muoti-ilmiöksi ja korkean elintason hurskasteluksi. Todellinen keskustelu sammutettiin tunnepitoisilla väitteillä, joilla oli hyvin vähän tekemistä todellisuuden kanssa.
Korkean elintason suhde ruokavalioon on aina tähän päivään asti ollut väitetyn päinvastainen ja esimerkiksi Suomessa lihan kulutus on moninkertaistunut 1940-luvun jälkeen. Syytökset kulttuurielitismistä muuttuvat puolestaan naurettavaksi viimeistään kansainvälisessä viitekehyksessä, jolloin huomataan kala- ja kasvispainotteisten ruokavalioiden yleisyys maailmalla. Historiallisesta näkökulmasta pelkästään länsimaisen kasvissyönnin juuret ulottuvat klassiseen antiikin Kreikkaan, jossa jopa Platon piti ihanteellisena juustoista, vihanneksista ja hedelmistä koostuvaa ruokavaliota.
Kulttuurisessa ja historiallisessa kontekstissa ruokavaliot ovat kulttuurisia ajassa muuttuvia tapoja. Taantuman jälkeen voimme mielenkiinnolla seurata onko lihankulutuksen lasku Suomessa vain hetkellinen talousilmiö vai merkki syvemmästä muutoksesta.
Kirjoittaja on itse pesco-vegetaristi.
Lukuvinkki:
Plutarkhos: Lihansyönnistä, Kustannusosakeyhtiö Summa, Helsinki, 2004.
Plutarkhoksen (n. 45-125 jaa) kaksiosainen essee Lihansyönnistä on vanhin kokonaisuutena säilynyt lihansyönnin kritiikki. Esseiden kirjoitusajankohtana lihansyöntiin liittyvät ongelmat eivät olleet vielä ekologisia, vaan ennen kaikkea terveydellisiä ja eettisiä. Plutarkhos keskittyy näistä etenkin lihansyönnin eettiseen puoleen ja esittää kysymyksiä joista osa on ajankohtaisia tänäkin päivänä. ”Voiko ateria olla muuta kuin kallis, jos sitä varten tapetaan jokin elävä olento?”
0 kommenttia