Julkaistu Turun Sanomissa 14.8.
Esiteollisella ajalla oli hyvin tavallista, että lapset perivät vanhempiensa ammatin ja jatkoivat heidän työtään. Nykyaikana tulemme harvoin ajatelleeksi, että ammattien ja koulutuksen periytyvyys on meidänkin aikamme ilmiö. 2000-luvun Suomessa akateemisen perheen lapsella on ei-akateemisen perheen ikätoveriin verrattuna moninkertainen todennäköisyys päätyä korkeakoulutukseen ja sitä vaativille aloille.
Koulutuksen periytyvyys on vähentynyt huomattavasti viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana, mutta periytyvyyskertoimet ovat edelleen merkittäviä. Koulutuksen periytyvyys on sosiaalisen liikkuvuuden ja tasa-arvon este, joka vaikuttaa lasten ja nuorten mahdollisuuksiin päästä heidän kykyjään ja lahjojaan vastaaville koulutus- ja työurille. Periytyvyys on yhtälailla ongelma sekä akateemisten että ammatillisesti koulutettujen perheiden lapsille, sillä suuret todennäköisyyskertoimet yhdellä suunnalla kertovat kynnyksistä toisaalla.
Koulutussosiologian professorin Osmo Kivisen mukaan ”lapsi tuo kouluun kotitaustansa edut ja haitat. Nämä määrittävät osaltaan sitä, missä määrin kukin omaksuu koulun tarjoamat tiedot, taidot, arvot ja asenteet ja miten niiden avulla elämässä etenee”. Kotitaustan vaikutuksiin on kodin ulkopuolella vaikea puuttua, mutta periytyvyyden voimakkuuteen vaikuttavat myös useat perheen ulkopuoliset tekijät.
Koulujen alueellinen sijoittuminen, liian aikainen valinnaisuus, jatko-opiskelupaikkojen arvottaminen, sekä tiedon puute vaihtoehdoista vahvistavat periytyvyyttä jo perusasteella. Vaikutukset korostuvat toisen asteen koulutusvalinnoissa sekä mahdollisesti korkea-asteella. Korkeakouluissa periytyvyys ilmenee oppialakohtaisena.
Mikäli koulutuksen periytyvyyttä halutaan nykyisestä vähentää, edellyttää se koko koulutusjärjestelmän tarkastelemista. Etenkin opinto-ohjauksen kehittäminen, koulujen eriarvoistumisen estäminen ja heikommassa asemassa olevien koulujen erityistuki ovat ratkaisevan tärkeitä toimia. Verovaroin kustannettu koulutus ja perusasteen jälkeinen opintotuki takaavat, ettei sosioekonominen tausta estä nuorten henkilökohtaisia valintoja.
Väestöryhmien välillä erityistä huomiota tulisi nyt kiinnittää maahanmuuttajalasten ja –nuorten koulutuspolkuihin, sillä ammatillisen koulutuksen osuus on heidän keskuudessaan vahvasti ylikorostunut. Sosiaalisen liikkuvuuden ja koulutuksen periytyvyyden näkökulmasta maahanmuuttajanuorten osuutta lukioissa ja korkeakouluissa tulisi mahdollisimman pian kasvattaa.
Lasten ja nuorten tulevaisuuden kannalta koulutuksen periytyvyys tarkoittaa ennen kaikkea epätasa-arvoisia mahdollisuuksia ja tietoisesti tai tiedostamatta luotuja valmiita suuntaviivoja. Yksilöiden sekä yhteiskunnan kannalta olisi kuitenkin parempi, että jokainen lapsi ja nuori löytäisi omia kykyjään ja lahjojaan vastaavan itselleen sopivan koulutus- ja työuran.
2 kommenttia
Janne Peltola & #183;15/08/2010 20:12
Toisaalta: parhaita sosiaalisen liikkuvuuden metodeja ovat huippulahjakkaiden, mutta vaatimattomasta taustasta tulevien poimiminen joukosta ja auttaminen akateemiselle uralle. Voisin nostaa aika monta esimerkkiä ihmisistä, jotka ovat neljän tieteen kilpailujen kautta rikkoneet koulutuksen periytyvyyden kierteen.
Sen sijaan, että tulkittaisiin väärin tarvetta estää koulujen eriarvoistumista tarpeeksi tasapäistää yksiköt, tulee meidän tukea myös alueellisia, erikoistavia huippulukioita (ja ehkä yläasteitakin), joihin määrätietoisesti ohjataan lahjakkaita nuoria. Erityisen heikkoja tässä ollaan ihmistieteiden puolella: Suomessa on taide-, kieli- tai luma-erityistehtävän saaneita lukioita, muttei yhteiskuntatieteiden, historian tai vaikkapa filosofian erityistehtävän saaneita yksiköitä. Ja luma-erityisyksikötkin ovat kaikki pääkaupunkiseudulla.
Tämän päälle erityistehtävän saaneiden lukioiden etuoikeuksia ja statusta ajetaan määrätietoisesti alas sen sijaan että pyrittäisiin ottamaan instituutiosta kaikki irti ja käyttämään essee/tiedekilpailujen koko potentiaalia.
Totta kai erityisesti perusopetuksessa ja 2. asteen koulutuksessakin tulee välttää yksiköiden eriarvoistumista "huonoiksi" ja "hyviksi", mutta ei myöskään tule unohtaa huippuja. Sieltä saa aika hyvän hyötysuhteen, ihan tutkitustikin.
-J
Jukka & #183;17/08/2010 14:08
Hyviä huomioita Janne. Parhaimmillaanhan homma toimii niin, että taustasta huolimatta jokainen päätyy sopivalla tavalla haastavalle itseään tyydyttävälle alalle.
Erityislukioissa on omat vahvuutensa, mutta henkilökohtaisesti en näe tarvetta erityislukioiden määrän kasvulle. Lukion yleinen opetussuunnitelma antaa ihan hyvin valinnanmahdollisuuksia. Peruskoulun puolelle en erikoistumista toisi.
Todennäköisesti meillä on hieman erilaiset näkemykset siitä millä voimalla lahjakkuuksia on tarpeen kannustaa. Haasteita pitää kyllä olla, mutta mihin erikoislahjakkuuksilla on kiire?
Jos Janne tai joku muu tuntee tutkimuksia "tasapäistämisestä" latistuneiden huippujen kokemuksista, niin niistä olisi mielenkiintoista kuulla.